Kotisivut puolessa päivässä Voittamisen Kulttuuri ry:lle
Verkkovaraani järjestää Piuha IT-koulutuksen kautta Laadukkaat kotisivut yritykselle -kurssia, jossa asiantuntijamme yhdessä kurssin tilaajan kanssa luo asiakkaan toivomat kotisivut puolessa päivässä. Sivut luodaan WordPress-alustalla ja ne voivat olla mihin tahansa asiakkaan toivomaan tarkoitukseen.
Viimeisimmäksi loimme sivut yhdistykselle Voittamisen Kulttuuri ry (VK ry). VK ry on Kulosaaressa vuodesta 2015 lähtien toiminut sulkapalloseura, jonka tavoite on kehittää suomalaista sulkapallokulttuuria. Yhdistys tarjoaa valmennuksia niin lapsille kuin aikuisille.
Kotisivut puolessa päivässä – tai tarkemmin neljässä tunnissa
Workshop-tyylinen koulutuksemme kestää toiveen mukaan joko kaksi tai neljä tuntia. Kahdessa tunnissa saamme aikaan näyttävän yhden sivun kotisivun ja neljässä tunnissa edustavan 2–4 sivun sivuston. Workshopiin sisältyy:
- Sopivan teeman valitseminen WordPress-sivuillesi
- Sivuston luominen ja sen päivittämisen opettelu
- Kotisivujen ylläpitoon liittyvien asioiden opettelu
- Mobiiliyhteensopivuuden tarkistaminen
- Neljän tunnin koulutukseen kuuluu myös hakukoneoptimoinnin lisäosan asennus
Ideoista sivuiksi, asiantuntijamme avulla
Kun olet sopinut kanssamme workshopista, tarvitsee sinun tuoda mukanasi tapaamiseen vain ajatus siitä, kenelle ja mihin tarkoitukseen sivut luodaan sekä mahdollisesti alustavia ajatuksia sisällöistä.
Koulutus järjestetään toimistollamme Hakaniemessä ja siihen osallistuu organisaationne edustajan lisäksi asiantuntijamme, jolla on usean vuoden kokemus verkkosivujen rakentamisesta. Sinun ei tarvitse siis pähkäillä yksin parhaita ratkaisuja verkkosivujen rakenteeseen, ulkoasuun tai sisältöihin liittyen. Rakennatte sivut yhdessä ideoita pallotellen ja saat asiantuntevia vinkkejä sekä opastusta sivujen ylläpitoon jatkossa.
Kotisivut kurssilla vai toimeksiantona?
Puolen päivän Kotisivut yritykselle -kurssillamme saat aikaan edustavat ja helppokäyttöiset kotisivut edullisesti ja helposti. Workshop sopii hyvin tilanteisiin, joissa haluat luoda sivut nopeasti valmiin WordPress-pohjan ympärille ja saada samalla opastusta sivujen päivittämiseen ja ylläpitoon. Halutessasi tilaukseen voidaan sisällyttää myös kotisivujen ylläpito ja turvallisuuspäivitykset jatkossa.
Jos sen sijaan kaipaat räätälöidympää kokonaisuutta, jossa sivustoon lisätään elementtejä kuten juuri sinun organisaatiollesi tehtyä graafista suunnittelua ja ulkoasun muokkaamista tai räätälöityjä toiminnallisuuksia, on parempi tilata kokonaisuus toimeksiantona.
Sisällöntuotanto koulutuksen jälkeen
Kotisivut yritykselle -koulutuksessamme luomme vajaassa puolessa päivässä sivustosi sivut ja ulkoasun julkaisukuntoon. Sisältöjä luomme sen verran kuin lyhyessä ajassa ehdimme. Usein tehtäväksesi jääkin siis jatkaa sisällön luomista esimerkiksi sivuille luotuun blogiin tai uutisiin vielä workshopin jälkeen.
Koulutuspäivän tilaukseen kuuluu kolmen kuukauden käyttöoikeus laajaan oppimateriaalitietokantaamme, jossa on laajasti artikkeleita niin WordPressiin kuin esimerkiksi hakukoneoptimointiin, Google Analyticsiin ja Google Adsiin liittyen. Saat myös kolmen kuukauden sähköpostituen. Kotisivut yritykselle -kurssin tilaajana saat myös alennusta WordPress sisällöntuottajan kurssista, jossa perehdymme vielä laajemmin erilaisten sisältöjen lisäämiseen ja hakukoneoptimointiin.